Yhteishaku

Terveysalan AMK-tutkinnot
Hae terveysalan AMK-tutkintoihimme:

Diakin kampukset
Diakilla on toimintaa ympäri Suomen jokaisessa ilmansuunnassa: Helsingissä, Oulussa, Porissa sekä Diak Itä-Suomessa.

"Halusin edetä urallani ja saada muutosta"
Lähihoitaja Raisa Oikarainen halusi edetä urapolullaan ja lähti suorittamaan lähihoitajille suunnattua sairaanhoitajan tutkintoa Diakissa. Opiskelu on vienyt hänet Tansaniaan asti.

"Tähtihetkiä on, kun saa halauksen lapselta"
Varhaiskasvatuksen ohjaajana työskentelevän Iida-Marian mukaan lasten kanssa työskentely opettaa paljon, kunhan osaa pitää silmät, korvat ja sydämen auki.

”Me hoitajat oikeasti näemme ihmisen”
Carita valmistui sairaanhoitajaksi vuonna 2021 ja päätyi sen jälkeen jatko-opiskelemaan Diakiin terveydenhoitajaksi. Hänen mukaansa terveysalalla pääsee näkemään yhteiskunnan ja ihmiselämän kulissien taakse.

"Vaikka opiskelen verkossa, olen saanut uusia ystäviä ja näkökulmia"
Minnakaisa "Minnis" Tuurala opiskelee sosionomiksi verkko-opintoina. Verkossa opiskelu ei ole tuntunut lainkaan yksinäiseltä puurtamiselta. Hyvällä suunnittelulla verkkokoulutus on mahdollista suorittaa myös työn ohella.

"Opiskeluryhmämme ilmapiiri oli poikkeuksellinen"
Terveydenhoitajaksi valmistuneen Ritan mukaan Diakin opetuksessa korostuvat eettinen osaaminen ja kohtaamistaidot, ja siksi Diakista valmistuneita arvostetaan työelämässä.

”Sosionomina voin valita työni”
Ramonan tie sosionomiksi ei ole ollut tavanomaisin. Matkaan on sisältynyt myös haasteita, mutta opinnot mahdollistavat unelman toteutumisen.

”Parasta on, jos voin vaikuttaa positiivisesti nuoren elämänjanassa”
Sami päätyi opiskelemaan sosionomi-diakoniatyön tutkintoa alun perin hieman vahingossa, mutta kaksoistutkinnon opiskelu on lopulta osoittautunut onnenpotkuksi.
Kysyttävää? Ota yhteyttä Diakin hakijapalveluihin
Postiosoite: Diak, hakijapalvelut, PL 12, 00511 Helsinki
Käyntiosoite: Kyläsaarenkuja 2, 00580 Helsinki (2. krs)
hakijapalvelut@diak.fi
p. 0400 725 384 (ma-to 10-11 ja 12-14, pe suljettu)